TOIMITUSJOHTAJAN TERVEISET

WESTLOG OY on vuonna 2000 perustettu logistiikka-alan yritys. Teimme isäni kanssa sukupolvenvaihdoksen vuonna 2011 ja olen toiminut toimitusjohtajana siitä lähtien. Koko yrityksen historian ajan sen kaikki omistajat ovat aina työskennelleet yrityksessä täyspäiväisesti. Tästä syystä uskommekin ymmärtävämme asiakkaidemme tarpeita ja olemme läsnä kehittämässä yritystämme heidän tarpeidensa mukaisesti. 

Alkuperäinen yrityksen tavoite oli tarjota asiakkailleen täydenpalvelun logistiikkapalveluita parhaalla mahdollisella tavalla asiakkaille yksilöllisesti räätälöityinä. Sama tavoite on säilynyt tähän päivään asti ja olemme saavuttaneet tavoitteemme joka vuosi onnistuneesti. Vuosien mittaan asiakkaidemme tarpeet ovat muuttuneet ja olemme kasvattaneet palvelutarjontaamme samanaikaisesti. Nykyään voimme auttaa kumppaniamme kaikissa varastointiin, tilauksiin, toimituksiin ja laskutuksiin liittyvissä asioissa. Näin asiakas voi keskittyä kahteen tärkeimpään liiketoiminta-alueeseen: Kuinka tehdä mahdollisimman hyvä tuote ja kuinka saada sitä kaupaksi mahdollisimman hyvin. Me huolehdimme arjen haasteista ja rutiineista. 

Nykyään päivittäinen vahvuutemme on noin 40 työntekijää, lukuunottamatta kiire-ja loma-aikojen määräaikaisia työntekijöitä. Asiakaspalvelussa työskentelee 12 henkeä ja loput varastotehtävissä. Meillä on varasto-, toimisto- ja tuotantotilaa yhteensä yli 10 000 m², ja tarjoamme logistiikkapalveluiden lisäksi myös laadukkaita toimistotiloja asiakkaillemme. 

Mielestäni hyvä työpaikka on sellainen, mihin on aamulla mukava tulla. Työkaverit ja työilmapiiri ovat varmasti tärkeimmät työhyvinvointiin vaikuttavat asiat. Pyrimme tukemaan työntekijöidemme hyvinvointia kannustamalla heitä aktiiviseen ja terveelliseen elämäntapaan. Henkilökunnalla on käytössään virike-etu ja esimerkiksi jouluksi olemme pyrkineet  valitsemaan työntekijöillemme liikkumiseen kannustavia lahjoja. Henkilökunnallamme on myös viikoittain käytössä hieroja tuomassa helpotusta fyysisesti kuormittavan työn aiheuttamiin pieniin vaivoihin. Tästä on varmasti ollut hyötyä työkykymme ylläpidossa ja sen avulla olemme pystyneet vähentämään lyhytaikaista sairauspoissaoloa tuki- ja liikuntaelinvaivojen takia. 

Yhteistyöterveisin,

Ossi Ojanen
toimitusjohtaja

Ota yhteyttä ja PYYDÄ TARJOUS